• Etusivu
  • Vesa?
  • CV

Vesa Saarinen

- asioita ja elämää

RSS-syötteet
Merkinnät
Kommentit
« Josko sittenkin jotakin muuta
Paras argumentti voittakoon? »

Kiitos kysymästä!

Keskiviikko 9.05.2007, 14:38

“Haloo, mitä kuuluu?”

Viime lauantaina Helsingissä, Dubrovnikissa, vietettiin Tähtivaeltajapäivää. Juhlaan oli syytä, sillä maan maineikkain scifi- ja fandom-aiheinen julkaisu on ehtinyt erittäin kunnioitettavaan sadan numeron ikään. Hurraa, hatunnosto, kuohuvaista!

Tapahtuma oli ikään kuin minikokoinen, noin sadan vierailijan kokoinen Finncon ilman mangaväkeä tai turhia paineita. Ohjelmaa toki oli, mutta tapahtuman pääpaino tuntui olevan hyväntuulisessa hengailussa sekä kunniavieras Christopher Priestin (mm. Prestige) kuuntemisessa. Monta hyvää asiaa tapahtui päivän aikana, mutta koko vuorokauden kruunasi suuri joukko scifisti- ja sarjakuvatuttavia, joiden seurassa oli vallan hassunmukavaa olla. Juteltiin kummia, naurettiin, jopa laulettiin Juicea oluttuoppien ääressä. Mitä sitä muuta voisi fandom-tapahtumalta enää kaivata? Paljastavia kuvia - myös allekirjoittaneesta - löytyy esimerkiksi Tero Ykspetäjän blogista.

Lauantaita, perjantaita, sunnuntaita, tiistaita - onko nyt jo muka keskiviikko? Tavalliset päivät ovat vierähtäneet ohi jollakin tavalla puolinukuksissa, rutiinien voimalla: aamulla ylös sängystä, kahdeksan jälkeen töihin, viiden jälkeen kotiin, illalla ulos, kymmeneltä nukkumaan. Onneksi vapaat, lämpimät loppukevään illat rikkovat kaavoja: näen ystäviä ja opettelen Helsinkiä. Käytän ensimmäisen kerran elämässäni joukkoliikennettä jatkuvasti - ja huomaan nauttivani helposta liikkumisesta paikasta toiseen.

Onneksi juuret, eivätkä ystävät, tunnu katoavan. Siitä mukava esimerkki oli viime perjantai-ilta, kun Aapo, Sari ja veljensä kunnioittivat pääkaupunkia kollektiivisella läsnäolollaan. Juttelimme ja naureskelimme, kävimme syömässä Iguanassa, lautapelaamassa Kaislassa, tyttödrinkeillä Sling Inissä ja suunnittelemassa tulevaa vaellusreissua itikkaiseen Lappiin. Huippua! Yhtä kivaa oli viime sunnuntaina, kun kämppikseni Riston kanssa kävimme Missun ja Arton luona Leppävaarassa pelaamassa strategiapelejä. Antike ja Game of Thrones osoittautuivat oikein mukaviksi lautapelituttavuuksiksi, enkä Wii-tenniksessäkään ollut ihan huono. Keilailussa kompensoin olemalla sysipaska. Se on jännää, miten sitä on samassa lajissa kehno sekä oikeasti että virtuaalisesti. Jännää on. Jännää.

Pään sisällä pyörii. Haaveilen kunnon levosta, kirjoitusrauhasta, inspiraatioista ja kuntosalivoimista. Unelmoin hyvien kirjojen lukemisesta, hyvien sanojen kirjoittamisesta, hyvän ruoan syömisestä ja jopa vaatekauppavisiitistä. Olen saanut pienen mieleni vähän sekaisin jo siitä ajatuksesta, että pikapuoliin pitäisi ryhtyä toden teolla miettimään elämäänsä opiskelun jälkeen. Monta vuotta olen ollut yliopistolaitoksen turvallisessa sylissä, vältellyt välttämätöntä. Napanuora alkaa vähitellen rapsaantua; kohta mukamas pitäisi olla aikuinen, viisas ja kaikin puolin kunnollinen. Epävarmuuden naamioin tietenkin - tyylikkäästi - varmuudeksi. Hah, tietäisivät.

Luokat: elo

Kommentointimahdollisuus suljettu.

  • Kirjoittaja

    Vesa. Kuvan pikselöi Kaltsu Kallio. http://www.kaltsu.net/ Vesa (s. -81) on helsinkiläinen VTM, joka lukee, kirjoittaa, liikkuu ja kummastelee. Työskentelee Vihreän liiton sekä Vihreän eduskuntaryhmän verkko- tuottajana. Kirjoittaa tänne elämän ja politiikan arjesta, kulttuurista ja pienistä ilmiöistä. Kirjoista, musiikista ja sarjakuvistakin.
    Blogissa on yhteensä 678 merkintää ja 908 kommenttia. Käyntejä 126592 (tänään 2).

  • Luokat

    • academia (92)
    • elo (536)
    • it & internet (38)
    • kulttuuri (92)
    • lifestream (7)
    • politiikka (139)
  • Tagit

    arki Bryssel EU Eurooppa eurovaalit filosofia hallitus Helsinki huumori joulu juhlat junat juoma kirjakritiikki kirjallisuus koti Lappi liikunta loma matka meemi musiikki politiikan teoria politiikka proosa rauhallisuus ruoka sairastelu sarjakuvat scifi SDP talvi tavarat tietoyhteiskunta Turku työ uutiset Vampula Vasemmistoliitto vegaani Vihreät VR väitöskirja wordpress ystävät

  • Eilen

    twitter (feed #4) 16:57 Jee! RT @EmmaKari: HGIn kaupunginhallitus päätti juuri (äänin 12-2) aloitteeni pohjalta, että kouluihin otetaan käyttöön kasvisruokapäivä!

    6.02.2010

    blog (feed #1) 14:39 Bryssel helmikuussa

    1.02.2010

    twitter (feed #4) 12:00 RT @vihreat: Kansalaisjärjestöjen Äänestä ydinvoima historiaan -kampanja käynnistyy tänään. Liity mukaan: http://www.ydinvoima.fi

    31.01.2010

    blog (feed #1) 21:38 Hiihtäminen, hyvä harrastus
    blog (feed #1) 21:26 Tommi Melender: Ranskalainen ystävä

    28.01.2010

    twitter (feed #4) 12:33 RT @vihreat: Vihreiden vpj Mari Puoskari vaatii ministeri Anttilaa laittamaan eläinsuojelulainsäädännön kuntoon http://vihreat.fi/node/4792

    25.01.2010

    blog (feed #1) 23:40 Alkuvuonna

    21.01.2010

    twitter (feed #4) 15:44 RT @vihreat: Natura-alueisiin ei saa Sipoon seudulla koskea! http://www.vihreat.fi/node/4774
    twitter (feed #4) 10:25 Tutkimuksen mukaan ihmiset haluavat asuinympäristön, jossa autoa ei tarvitse käyttää päivittäisiin matkoihin: http://tinyurl.com/yeyr883

    19.01.2010

    twitter (feed #4) 11:36 RT @ksmlfi: Vihreät haluavat lopettaa verokikkailun osinkotuloilla http://bit.ly/8XRIUB

Vesa Saarinen © 2010 Kaikki oikeudet pidätetään.

Free WordPress Themes | Fresh WordPress Themes