Beckett tiesi mitä teki. Sen minkä Beckett teki, hän teki tinkimättömästi. Kenellekään kumartamatta.
Beckettin tinkimättömyys näkyy erityisesti kirjailijan myöhemmässä tuotannossa, josta Liken suomentama Huonosti nähty, huonosti sanottu on malliesimerkki. Se on lyhyt romaani, tai pikemminkin havainto, muistista, muistelemisesta ja tilasta (paikkana). Luonteeltaan teksti on lakoninen, ja se liehakoi hävyttömästikin symbolismin suuntaan.
Ei Huonosti nähty, huonosti sanottu ole laadukkainta Beckettiä. Siinä näkyy kirjailijan kääntyminen sisäänpäin sekä tarve tarkkailla samaa ilmiötä yhä uudestaan ja uudestaan, aina hieman eri kulmasta. Parhaimmillaan romaani on Beckettin kuvana – silloin, kun sitä lukee suhteessa kirjailijan elämään, tekoihin ja siihen aikaan, jolloin se kirjoitettiin. Omapäinen mies ei päästä irti eikä irralleen – siinä teoksen suurin ansio.
Comments OffTagit: kirjakritiikki, kirjallisuus, proosa
