Hotakaisen merkittävimmäksi kirjaksi sanovat. Teräväksi, ankaraksi mutta myös hauskaksi kuvaksi ajastamme – töistämme, sukulaisistamme, elämästämme, eri sukupolvistamme.
Sanovat ketkä sanovat. Minulle Ihmisen osa ei ollut kovin kummoinen lukukokemus. Tämä siksi, että sitä vaivaa painolasti nimeltä Kari Hotakainen.
Painolastilla tarkoitan sitä kaksoishaastetta, että jokaisella lukijalla on näkemys Kari Hotakaisen kirjoista. Samoin Kari Hotakaisella lienee käsitys siitä, mitä lukijat hänen kirjoiltaan odottavat: tragikoomista miesproosaa, jonka tyylillisenä tunnusmerkkinä on hupsuttelevan aforistinen, napakka lause.
Juuri sitä on myös Ihmisen osa – eikä sitten muuta. Se on sääli, sillä tragikoomisuus ja hupsutteleva aforistiikka eivät tähän romaaniin sovi. Kun tarkasti arkea havainnoivan luvun jälkeen tulee tragikoominen hupsuttelu hautajaistilaisuudesta, Hotakaisen sanoma jää hotakaismaisen ilmaisun vangiksi. Siinä tärkeää ei ole se mitä sanotaan vaan se, miten nokkelasti sanotaan.
Ihmisen osassa Hotakaisen kirjalliset maneerit kääntyvät romaania vastaan. Koska kyse tuskin on Hotakaisen taitamattomuudesta, on tehtävä johtopäätös, että kyse on pikemminkin rohkeuden puutteesta. Hotakaisella on ollut sekä halu sanoa että paljon sanottavaa, mutta jossakin vaiheessa kirjailija on ryhtynyt painamaan jarrua.
Comments OffTagit: kirjakritiikki, kirjallisuus, proosa
