Huono puoli

17.2.2010

kettu

Pidin tänään Turun yliopiston sosiologian opiskelijoille luennon politiikassa työskentelystä. Luennossa muun muassa pohdin työn hyviä ja huonoja puolia.

Eräs huonoista puolista on se, että asiat ottaa turhan helposti henkilökohtaisesti. Tuntee itsensä riittämättömäksi, kun asiat eivät mene kuten toivoisi, kun maailma ei parane niin pian kuin haluaisi. Joskus sitä myös kantaa koko maailmaa harteillaan: asiat ja epäkohdat eivät unohdu kun töistä lähtee kotiin.

Eikä niiden pidäkään.

Silti, jonakin iltoina, raskaita asioita on niin paljon, että niiden jaksamisessa on työtä ja tekemistä.

Tänään oli sellainen ilta.

Oli raskasta tutustua eläinaktivistien turkistarhoilta kuvaamaan materiaaliin (www.tarhauskielto.fi – hatunnostoni tärkeän saitin teosta ja rohkeudesta materiaalin kuvamisesta). Miten ihmiset voivat osoittaa eläimiä kohtaan moista julmuutta, välinpitämättömyyttä? Miten joidenkin turhamaisuus voi mennä elävän olennon hyvinvoinnin ja oikeuksien edelle? Miten televisiossa turkistarhaajia edustanut nainen vaikutti niin sydämettömältä?

Oli raskasta seurata televisiosta kansanedustajien, erityisesti Keskustan ja Kokoomuksen eduskuntaryhmien puheenjohtajien, fundamentalistista ydinvoima-argumentaatiota. Miten joku voi uskoa, että Suomessa riittää tilaa kolmelle ydinvoimalalle ja kunnon määrälle uusiutuvia? Miten joku voi perustella ydinvoiman lisärakentamisesta päättämisen tarvetta nyt, vuonna 2010, kun tarvetta päätökselle edes teoreettisesti ei ole vielä moneen vuoteen? Miksi toimittajat eivät osaa tätä kysyä?

Oli raskasta seurata Helsingin kaupunginvaltuustossa käytävää keskustelua kasvisruokapäivästä. Miten joku voi tosissaan ajatella, että kasvisruoka kurjistuttaa koululaiset? Miten pienet ilmaston ja eläinten hyväksi tehdyt teot voivat olla joillekin niin mahdottomia hyväksyä?

Asiat ovat raskaita, mutta niitä on jaksettava parantaa, jotta hyvien puoli voittaisi. Monesti niin myös käy: pitkän, lähes eeppisen keskustelun jälkeen Helsingin kaupunginvaltuusto äänesti kasvisruokapäivän puolesta äänin 47-35.

Hyvä päätös todistaa vanhan sanonnan oikeaksi: maailma muuttuu, kun sitä muutetaan.

Comments Off
Tagit: , , ,

Kommentointi suljettu.