Takakantensa mukaan Tommi Melenderin romaani Ranskalainen ystävä on tarina ihmisten vihaamisen vaikeudesta. Sitä se toki on. Yhtä lailla romaani on lämmöllä kudottu kunnianosoitus mannereurooppalaiselle kirjallisuudelle ja, laajemmin nähden, ajattelulle.
Romaanin pinnalla on tälle ajalle tyypillinen tarina: elämässään menestynyt liikemies, tässä tapauksessa tyhjänpäiväisestä puheesta rahaa takova konsultti, kokee loppuunpalamisen ja sen seurauksena lähtee etsimään elämälleen uusia merkityksiä Ranskasta. Konsultti löytää Ranskasta toisen elämässään harhautuneen ihmisen. Yhteiset sävyt heidän välilleen löytyvät nopeasti – kahta ihmistä yhdistää paitsi halu älykkäisiin keskusteluihin, myös ulkoa tulevat uhat.
Melenderin romaanin vahvuutena on sen oppineisuus: ranskalaista kirjallisuutta, erityisesti Flaubertia, lainataan ja lainaillaan tavan takaa. Toisaalta oppineisuudesta piilee myös kirjan heikkous: on vaikeaa kirjoittaa sivistyneisyydestä vaikuttamatta ylimieliseltä. Tämän välttämisessä Melender onnistuu pääasiassa hyvin, mutta ei aina – välillä Melender saarnaa, välillä ylenkatsoo.
Romaanin toinen heikkous on sen tarinan uskottavuudessa. Ihmissalakuljetukseen keskittyvät juonenpalat paikallisgangstereineen toimivat kenties vertauskuvana ja välillä ne taustoittavat tarinaa hyvin, mutta useimmiten gangsterikuvailut vievät huomion väärään suuntaan.
Pienistä heikkouksistaan huolimatta Ranskalainen ystävä on oiva kirja – omanlaisensa helmi. Siinä yhdistyvät lämpö, välittäminen ja humaani sivistys tavalla, joka ei kotimaiselle kirjallisuudelle ole tavallista.
Comments OffTagit: kirjakritiikki, kirjallisuus, proosa
