Vanhasen lautakasasotkun ollessa sekavimmillaan monien mielestä Vihreiden olisi pitänyt tehdä omaehtoinen ratkaisu ja lähteä ovet paukkuen hallituksesta. Monen pohdiskelijan mielestä tilanne olisi johtanut hallituksen hajoamiseen sekä uusiin eduskuntavaaleihin, jotka oltaisiin voitu käydä avoimemmilla pelisäännöillä ja sotkussa ryvettymättömillä ehdokkailla. Olisiko näin käynyt?
Tuskinpa. Vaan miksi? Perustelen asiaa tarkemmin alla. Ajatukset perustuvat mutuun ja fiiliksiin, ja ne on tehty ad hoc -pohjalta. Niihin on siis syytä suhtautua suurella skeptisyydellä.
Jotakin kuitenkin tiedetään varmasti. Ainakin se, että hallitus voi suomalaisessa järjestelmässä kaatua vain muutamalla tavalla. Niistä yksinkertaisin on se, että hallitus saa eduskunnalta epäluottamuslauseen (l. äänestettäessä hallituksen luottamuksesta oppositio voittaa). Tällöin järjestetään uudet hallitusneuvottelut, kunnes saadaan aikaan hallitus, joka nauttii eduskunnan luottamusta (l. äänestettäessä hallituksen luottamuksesta hallituspuolueet voittavat).
Toinen tapa hallituksen kaatumiseen on koko eduskunnan hajottaminen, eli ennenaikaisten eduskuntavaalien järjestäminen. Tämän ratkaisun kynnys on todella korkea. Käytännössä uusien vaalien järjestämisestä päättää presidentti, mutta ei omavaltaisesti, vaan pääministerin aloitteesta ja vasta kaikkia eduskuntaryhmiä sekä puhemiestä kuultuaan.
Kuten yllä kirjoitin, en usko, että vaikka Vihreät olisi lähtenyt hallituksesta keskustelun ollessa kiihkeimmillään, hallitus – eduskunnasta puhumattakaan – olisi kaatunut vaikka Vihreät olisi jalkaa polkenut ja kiukutellut kovaan ääneen. Miksi?
1) Vaikka Vihreät olisi lähtenyt hallituksesta ja äänestänyt hallituksen luottamusta vastaan, nykyiselle hallitukselle olisi jäänyt eduskuntaan edelleen kansanedustajien enemmistö – Kok 51 + Kesk 51 + RKP 9 = 111 kansanedustajaa 200:sta. Vaikka enemmistö ei ole järin suuri, se riittää pitkälle. Vihreiden yksipuolinen äänestäminen hallitusta vastaan ei siis olisi muuttanut mitään – hallitus ei olisi siihen kaatunut.
Eräät näkemykset siitä, että Vihreiden mukana hallituksen luottamusta vastaan olisivat äänestäneet eräät muut hallituspuolueet tai edes osa niiden kansanedustajista, eivät ole mielestäni poliittisesti realistisia. Miksi keskustalainen kansanedustaja haluaisi uhkapelata koko poliittisella tulevaisuudellaan hyppäämällä hallituskauden tärkeimmässä luottamusäänestyksessä poliittisen kilpailijansa joukkoon? Miksi kokoomuslainen kansanedustaja haluaisi toimia puolueensa päätöksiä vastaan ehkä syksyn merkittävimmässä äänestyksessä? Ei mistään syystä.
2) Vaikka Vihreät olisi lähtenyt hallituksesta, nykyinen hallituspohja olisi varsin todennäköisesti jatkanut. Keskustalla ja Kokoomuksella tuskin on intressiä lopettaa hallitusyhteistyötä ennen aikojaan, ajoittaisista rakkausrypyistä huolimatta. Keskusta on tyytyväinen pääministeripuolueen asemaan ja Kokoomuksen asema hallituksessa on vahva. RKP viihtyy hallituksessa kuin kala vedessä, sillä se tietää, että vain hallituksesta käsin asioihin voi vaikuttaa. Miksi ne haluaisivat tätä tilannetta muuttaa?
Kun sanon, että nykyinen hallituspohja olisi todennäköisesti jatkanut, en tarkoita sitä, etteikö hallituskoalitiota voitaisi täydentää. Monet ovat arvelleet, että Kristillisdemokraatit hyppäisivät hallitukseen Vihreiden tilalle vaikka heti, jos heidät vain pyydettäisiin. Mene ja tiedä siitä. Kristallipalloa en omista, mutta ei näkemys ihan tuulesta temmatulta vaikuta.
3) Vaikka Vihreät olisi lähtenyt hallituksesta, uusiin eduskuntavaaleihin ei olisi päädytty mitään kautta. Sen lisäksi, että Keskustalla ja Kokoomuksella ei uutisten perusteella ole ollut lainkaan halua uusien vaalien järjestämiseen, ei uusista vaaleista ole ollut innostunut myöskään SDP. Jos tämä trio vastustaa uusia vaaleja, miten Vihreiden omilla tai edes Vihreiden, Vasemmistoliiton ja Perussuomalaisten yhteisillä lihaksilla päädyttäisiin uusiin vaaleihin? Ei niin mitenkään.
Keskusta ei halua uusia vaaleja, koska se pelkää pääministeriaseman menettämistä. Kokoomus ei halua uusia vaaleja, sillä se on jo nyt vaikutusvaltainen ja se odottaa rauhassa seuraavia vaaleja ja gallup-lukujen toteutumista. SDP ei halua uusia vaaleja, sillä puolueen suosio on matala ja Urpilainen ei ole uskottava pääministeriehdokas. SDP tarvitsee aikaa asian korjaamiseen ennen seuraavia vaaleja.
Vaan entäpä tapaus Vanhanen? Olisiko Vihreiden pitänyt vetää luottamus pois Vanhaselta esimerkiksi moraalisista syistä ja vaatia vain pääministerin eroa? Mitä tällöin olisi tapahtunut?
Ensin: politiikassa pääministerin luottamusta ei mitata abstrakteilla puheilla. Luottamusta ei mitata kahvipöytäkeskusteluissa eikä tupailloissa, vaan vain ja ainoastaan äänestämällä eduskunnassa. Tässä luottamusäänestyksessä on kaksi vaihtoehtoa – JAA ja EI. Luottamusta joko on, tai sitä ei ole. Mitään välitiloja ei ole.
Itse tuumin, että vaikka Vanhasen puuhat ovat olleet mitä ovat, luottamuksen vetäminen pois Vanhaselta ei olisi ollut poliittisesti viisasta. Olen tätä mieltä siksi, että:
4) Vihreät eivät ole hallituksessa vaa’ankieliasemassa. Mikäli Vihreät olisivat vetäneet yksipuolisesti tuen pois Vanhaselta, eli äänestäneet eduskunnassa hallituksen tai pääministerin luottamusta vastaan, olisi tilanne johtanut Vihreiden lähtemiseen tai erottamiseen hallituksesta, ei Vanhasen eroon. Tilanne on siis aivan eri kuin vuonna 2003, jolloin SDP oli vaa’ankieliasemassa ja pystyi käytännössä määräämään Keskustan vaihtamaan pääministeriä.
Tilanne, jossa Vihreät olisivat ilmoittaneet luottamuspulasta Vanhasta kohtaan ja jatkaneet hallituksessa aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut, ei ole poliittisesti realistinen. Moinen lausunto olisi todennäköisesti johtanut ennemmin tai myöhemmin Vihreiden lähtöön tai ulossavustamiseen (sic) hallituksesta.
5) Vihreiden luottamuksen pois vetäminen ei olisi muuttanut yhtään mitään, sillä Keskustalle tilanne on tukala. Skenaario, jossa puolue vaihtaisi jo toisen pääministerin peräkkäin skandaalisyistä ja muiden puolueiden painostuksen vuoksi, on puolueelle niin kammottava uhka, että siihen Keskusta ei halua joutua. Puolue haluaa välttää tilannetta viimeiseen saakka ja siksi seisoo yhteen ääneen Vanhasen takana ainakin seuraavaan puoluekokoukseen saakka.
6) Vihreiden luottamuspula ei olisi muuttanut mitään, sillä Kokoomukselle tilanne on hyvä. Puolue on seissyt tukevasti Vanhasen takana, ja se onkin vallan viisas strategia, sillä mitä pidempään epäsuosittu Vanhanen jatkaa pääministerinä, sitä paremmat mahdollisuudet Kokoomuksella on menestyä seuraavissa vaaleissa. Ja niin kauan kuin Vanhanen johtaa maata sekä kohut keskittyvät Vanhasen ja Keskustan ympärillä oleviin lautakasoihin ja säätiöihin, harva jaksaa kysellä Kokoomuksen saamien rahojen perään. Kokoomus siis tuskin lähtee Vanhasta kaatamaan.
Siten: Vanhanen on ja pysyy pääministerinä riippumatta Vihreiden toiminnasta ainakin ensi kesän puoluekokoukseen asti. Vihreät voivat ainoastaan valita, ovatko hallituksessa vai eivät – muuhun eivät lihakset riitä.
Asia tietenkin muuttuu, mikäli ilmi tulee jotakin uutta ja mullistavaa, esimerkiksi rikosjuttu. Tällöinkään erottamisista ei varmaan puhuttaisi, vaan Vanhanen todennäköisesti eroaisi itse. En usko, että uusiin eduskuntavaaleihin tässäkään tilanteessa mentäisiin (tosin en sitä mahdottomanakaan pidä), vaan epäilyt johtaisivat ainoastaan pääministeri vaihtumiseen.
Ja jos pääministeri vaihtuisi, tilalle nousisi joku toinen keskustalainen. Sitä, kuka mahdollinen korvaaja voisi olla, ei voi kuin arvuutella. Se tiedetään, että Olli Rehn ei omien sanojensa mukaan ole käytettävissä, joten korvaaja tulisi todennäköisesti Keskustan nykyisten vaikuttajien joukosta. Paavo Väyrynen? Mauri Pekkarinen? Mari Kiviniemi? Liisa Hyssälä? Paula Lehtomäki? Anu Vehviläinen? Vai Seppo Kääriäinen tai Sirkka-Liisa Anttila?
Ja uudelleen lopuksi: yllä oleva, kuten kaikki muukin tässä kirjoituksessa, on pelkkää arvailua. Varmaa on ainoastaan se, että mitä lähemmäs huhtikuussa 2011 järjestettäviä seuraavia eduskuntavaaleja tullaan, sitä epätodennäköisempää on, että ylimääräisiä vaaleja järjestetään tai hallitus kaatuu.
5 kommenttia »Tagit: hallitus, politiikan teoria, politiikka, Vihreät
Kysymys olisikin, että vihreät olisivat todella ja selkeästi sitä millä he vaaleissa itseään mainostavat.
Vihreiden ryhmykauppa kokoomuksen linjanvetojen mukaan ainakin kuntapolitiikassa on vaa’ankieliasemassa aiheuttanut valtavaa tuhoa.
Esimerkiksi kokoomuksen asuntopolitiikka on gryndereiden ja sijoittajien politiikkaa ja siksi ei vuokra-asuntorakentaminen ole vauhdissa vaan 15 vuotta Helsingissä aina tarpeista jäljessä. Tämä on tasan vihreiden poliitikkojen urahissiajettelun syytä. Vihreät poliitikot ajattelevat vain pitkäkestoista ja sopuisaa uraa, he eivät ymmärrä vallankumouksen ja profiilin ehdottomuutta.
Vihreät siis nostavat asuntojen ja vuokrien hintaa määrätietoisesti, vain jotta sijoittuisivat poliitikkojen eliitissä kokoomuksen kakkukahvipöytään.
Ei riitä, että on oikeassa vihreiden visioiden ja teveen järjen suhteen teoriassa vaan visioiden mukaan tulisi toimia absoluuttisesti ja johdonmukaisesti, jotta kunnia ja uskottavuus olisi sitten myöhemmin kerättävissä poliittisena uskottavuutena, oikeana valtana ja selkeänä profiilina.
Kun vihreät ovat alkaneet nyt menettää uskottavuuttaan myymällä itseään ja ääniään, sitä ei millään saada takaisin ikuista virka-asemaa itselleen pönkittävien “vihreiden” ammattikonsensuspoliitikkojen takia.
Vihreät ovat tällä hetkellä oikeiston lahjoma kurtisaani ( – halpa sellainen). Vihreiden pitäisi unohtaa katkeruutensa ja inhonsa sosiaalidemokraattien kanssa ja istua neuvottelupöytään lukemaan sosiaalidemokraattien humaania ohjelmajulistusta katuvien demarien kanssa.
Kiitos kommentista.
Itse mielelläni vältän poliittisia yleistyksiä, yleensä niitä käyttämällä maalaa itsensä ennemmin tai myöhemmin nurkkaan. Yleistyksillä tarkoitan “vihreät ovat tällä hetkellä oikeiston lahjoma kurtisaani” tai “Vihreät poliitikot ajattelevat vain pitkäkestoista ja sopuisaa uraa”. Olen molempien väitteiden, kuten oikeastaan koko kommentin #1, kanssa vahvasti eri mieltä.
Oma arvioni nuorisosäätiön sotkujen selvitessä oli se, että kohu olisi saattanut antaa niin paljon “momentumia” (liikemäärää?) kohulle, että olisi päästy uusiin vaaleihin asti. On täysin selvää, että yksin vihreiden toimin tämä ei olisi voinut tapahtua vaan mukaan olisi pitänyt saada ainakin kaksi kolmesta suuremmasta puolueesta.
Minun arvioni oli, että seuraavat tapahtumat olivat mahdollisia seuraavassa todennäköisyysjärjestyksessä:
1) Vihreiden lähtö hallituksesta
2) Matti Vanhasen ero
3) Hallituksen vaihtuminen toisella
4) Uudet vaalit
Käytännössä oli vaikea kuvitella, että tapahtuma 4. olisi tapahtunut ilman 3.:sta tai 3. tapahtuma ilman 2. (Ykkösestä kakkoseen loikka on vähän pidempi ja ei ehkä välttämätön). Oma arvioni oli, että voisi olla mahdollista päästä neloseenkin asti sillä nosteella ja täydellä luottamuksen menetyksellä, jonka lähes koko eduskunta oli saanut aikaan.
On selvä, että jonkinlainen riski olisi pitänyt ottaa, jotta mitään olisi tapahtunut. Pelkkä Vanhasen vaihtuminen vaikka Lehtomäkeen olisi ollut aika kurja lopputulos tai vihreiden vaihtuminen kd:hen.
Jälkikäteen luulen, että eduskunta ei kokenut tällaista painetta ja ilmeisesti kansakaan ei oikein reagoinut ihan siinä määrin kuin tuntui todennäköiseltä vielä muutama viikko sitten. Gallupit kuitenkin näyttävät melko tavanomaisia lukuja vieläkin.
Tänään taas on vähän sellainen olo, että liikemäärä loppui muutama viikko sitten ja nyt tullaan alamäkeä alas eikä mitään oikeastaan tapahdu. Seuraavat vaalit lähestyvät ja vähentävät näin uusien vaalien järjestämisen todennäköisyyttä.
PS Tämä oli mainio kirjoitussarja! Kiitti!
Tästä ja edeltävästä kirjoituksesta politiikan realiteeteista päästään mielestäni luontevasti takaisin kohtaan “Vihreät ovat myyneet periaatteensa”. Eli kuten sanot (tai ainakin niin kuin sanomasi ymmärrän), raskaitakin kompromissejä on tehty. Ja hallitusrintaman yhtenäisyyden vuoksi ihmiset äänestävät hallituksen linjan mukaisesti vastoin omia periaatteitaan. Esimerkkinä vaikkapa mainitsemasi Lex Nokia. Kun julkisuudessa on esimerkkejä, jossa vihreä kansanedustaja yksiselitteisesti puhuu jotain lakiehdotusta vastaan, mutta äänestää kuitenkin sen puolesta, ei — näkökannasta riippuen — ole minusta lainkaan kummallinen väite, että periaate on myyty. Sen tunnustaminen tuntuu vain olevan kovin vaikeaa, huolimatta siitä ettei eduskunnasta luultavasti löydy yhtään hiukankaan vaikutusvaltaista puoluetta, joka — tai ainakin sen yksittäiset edustajat — olisi näin joutunut tekemään.
Voi tietysti puolustautua, että kyseessä olisivat tällöin olleet vain yksittäiset edustajat, mutta kun toisaalta Vihreät ovat ylpeilleet sillä, ettei puolueella ole ryhmäkuria (tosin en tiedä, onko enää näin vai onko tämä menneiden talvien lumia), mutta siitä huolimatta edustajat ovat äänestyksissä yksimielisiä vastoin omia kannanottojaan, on tämä minusta myöskin yksi periaate, joka selvästi ei toteudu. Eli jota voidaan myös kuvata periaatteiden myymisenä, hintana ehkä joidekin toisten omien periaatteiden mukaisten tavoitteiden toteutuminen.
Kiitos kiinnostavista kirjoituksista!
Välillä tuntuu siltä, että pyrit ensisijaisesti todistelemaan, että nykyinen linja oli ainoa mahdollinen ja keksimään perusteluita, kuin tarkkailemaan kriittisesti puolueesi toimintaa.
Oletko sitä mieltä, että suomalaistyyppisessä edustuksellisessa demokratiassa on mahdotonta olla myymättä periaatteitaan, jos haluaa vähääkään vaikuttaa asioihin? (Silloinhan jokainen poliitikko myy periaatteensa jo lähtiessään vaaleihin ehdolle, mikä on aika nurinkurista ajattelua.)
Tällaisen vaikutelman tästä nimittäin saa, jos päästäkseen vaikuttamaan on luovuttava monista omista päämääristä, että saa edes jonkun niistä toteutumaan. Periaate on nähdäkseni sellainen, mistä ei voi luopua, koska se on periaate. Vai onko niin, että poliitikolla ei edes voi tällaisia periaatteita olla? Vihreillä käsittääkseni oli aikaisemmin periaate vastustaa ydinvoimaa, mutta nykyään siitä on luovuttu. Jyrki Kasvilla oli periaate vastustaa Lex Nokiaa, mutta siitäkin hän de facto luopui.
Ymmärrän, että reaalipolitiikassa periaatteet ovat usein koetuksella, mutta sillä hetkellä, kun niiden mukaan ei toimita, ne lakkaavat olemasta periaatteita.
(En tarkoita, että jokaisella puolueella pitäisi olla periaatteita tai että esimerkiksi oma puolueeni Vasemmistoliitto ei olisi mokaillut hallituksessa, mutta kovin vaaleanpunaisten linssien läpi kyllä tarkkailet toimintaanne.)