Kevään 2007 eduskuntavaalien jälkeen Vihreät päättivät, pitkän sisäisen keskustelun jälkeen, lähteä mukaan Vanhasen II hallitukseen. Päätös tehtiin, sillä hallitusohjelmaan saatiin Vihreiden taitavien neuvottelijoiden ansiosta kirjattua monta Vihreille tärkeää asiaa.
Puolueessa vallitsi yleinen ymmärrys siitä, että hallitusohjelma olisi vallan toisenlainen, mikäli Vihreät eivät olisi olleet mukana sitä tekemässä. Onnistuneista hallitusohjelmaneuvotteluista huolimatta hallitukseen lähtemistä pidettiin Vihreissä haasteena, sillä hallituksen tanssiaskeleet olivat selvillä alusta lähtien: Keskusta (51 kansanedustajaa) ja Kokoomus (Merikukka Forsiuksen loikan jälkeen niin ikään 51 kansanedustajaa) muodostavat jo yhdessä enemmistön.
Haaste päätettiin keskustelujen jälkeen ottaa vastaan.
Nyt, hallituskauden ollessa jo jälkipuoliskollaan, voidaan vähitellen alkaa tarkastella hallitustaipaleen saldoa. Vihreiden poliittisten tavoitteiden kannalta lopputulokseen mahtuu niin plussia kuin miinuksiakin. Puolueena Vihreät tarkastelee voittoja ja tappioita verkkosivuillaan – kannattaa käydä katsomassa, jos kiinnostaa tietää, mitä puolue miettii. Vaan mitä voitoista ja tappioista nostan itse esille?
Plussia ovat omasta mielestäni muun muassa hallituksen ilmasto- ja energiastrategian sekä tulevaisuusselonteon valmistuminen. Varsinkin jälkimmäinen, vähintään 80% päästövähennyksiin vuoteen 2050 mennessä tähtäävä asiakirja, on kunnianhimoinen ja varmasti Vihreille monilta osin mieleinen suunnitelma. Ilmastopuolelta on syytä olla tyytyväinen myös raideliikennepanostuksiin. Tulee länsimetroa ja kehärataa. Suuret kaupungit saavat joukkoliikennetukea. Oulun suunnan ratahankkeita parannetaan. Työsuhdematkalippuakin muutetaan houkuttelevammaksi.
Sosiaalipuolen plussia ovat muun muassa opintotuen korotus, opiskelijoiden tulorajojen höllennys, maksuttoman päivähoidon säilyminen, vähimmäispäivärahan ja lapsilisän sitominen indeksiin sekä kunnallisveron perusvähennyksen l. verotettavan tuen alarajan nosto. Apurahansaajien sosiaaliturvaa on parannettu, tieteen- ja taiteentekijöiden työttömyysturvaa petrattu, vuorotteluvapaajärjestelmä vakinaistettu ja isyysvapaatakin on pidennetty. Hyviä juttuja kaikki.
Eikä siinä kaikki. Hyvinä asioina Vuotos ja Kollaja ovat edelleen vapaita. Vaalirahoituslakia on tiukennettu. Sivari lyheni. Vammaisille taattiin subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan. Sisäinen adoptio ns. sateenkaariperheille on saatettu voimaan.
Ei siis ihan huonoa kaikki kuitenkaan, eihän?
Sitä, miten yllä oleville mielestäni hyville saavutuksille olisi käynyt jos Vihreät eivät olisi hallitusohjelmaa neuvotelleet ja hallitukseen lähteneet, voidaan vain arvailla. On varmaa, että jotkut asiat olisivat menneet juuri kuten menivät, myös täysin ilman Vihreiden panosta. Jotkut asiat, rohkenen väittää, ovat selvästi ennen kaikkea Vihreiden ansioita – sisäinen adoptio, maksuttoman päivähoidon säilyminen, lyhyempi siviilipalvelusaika sekä Vuotoksen ja Kollajan rakentamattomina pysyminen nyt ainakin.
Miinuksia tietenkin on myös, eikä ihan vähän. Ilmastopuolella Suomi ei ole ollut likimainkaan riittävän kunnianhimoinen – ilmasto- ja energiastrategian päästövähennystavoitteet olisivat voineet olla tiukemmat. Tiehankkeisiin on mennyt liikaa rahaa ratahankkeisiin verrattuna, eikä junamatkustaminen ole likimainkaan niin edullista kuin voisi olla. Autoverouudistuskin on osoittautunut liian löysäksi, vaikka mekanismi (enemmän päästöjä tuottavista autoista maksetaan enemmän veroa) sinänsä ihan hyvä onkin.
Tuloverojen kevennys olisi ollut hyvä kohdistaa vielä selvemmin pienituloisiin. Ruoan ALV-ale ei ollut fiksuinta mahdollista politiikkaa. Ja erityinen pettymys on ollut työmarkkinajärjestöjen vaatimus siitä, että perusturvaa voidaan korottaa vain, jos samalla korotetaan ansioturvaa. Tämä käytännössä sementoi nykytilanteen ja estää isommat askeleet kohti perustuloa. Se on, ja on ollut, Vihreille iso pettymys. Ehkä tähän mennessä hallitustaipaleen isoin, jos minulta kysytään.
Ja onhan niitä muitakin. On Lex Nokiaa. On luonnonsuojelupolitiikkaa, joka ei ole ollenkaan sitä, mitä Vihreät toivovat – ja sitä varsinkin piisaa.
Näistä tappioista huolimatta Vihreiden kannattaa olla hallituksessa. Näin siksi, että haluan, että Vihreät ovat mukana vaikuttamassa vielä tällä hallituskaudella edessä oleviin päätöksiin – kävi niissä miten kävi. Tulevia vääntöjä on vaikka kuinka paljon: on vaalirahoituslakia, ydinvoimaa, vaalijärjestelmän uudistamista, Kööpenhaminan ilmastokokousta, perustuslain uudistamista, pohdintoja vanhemmuuden kustannusten jakamisesta. Metsähallituksen organisaatiouudistusta, norpansuojelua, Pallaksen hotellia, vesilain uudistusta sekä uusiutuvia energiamuotoja tukevaa Windfall-veropohdintaa.
Poliittisten tavoitteiden toteutumiseksi on paljon parempi istua hallituksessa vaikuttamassa kuin oppositiossa polkemassa jalkaa. Siitä huolimatta, että tappioita – karvaitakin – tulee myös tulevaisuudessa.
Hallitusvastuun vaihtoehtona on loikka oppositioon; tietoinen mielenilmaus ja päätös siitä, että Vihreät ei halua olla mukana vaikuttamassa. Hallituksesta korvat luimussa lähteminen tarkoittaisi, että vähintään tämän hallituskauden loppuun asti Vihreät olisi vain kuulemassa, mitä Keskusta, Kokoomus, RKP ja mahdollinen neljäs hallituskumppani sanelevat. Se, mitä se tarkoittaisi tuleville päätöksille ja Suomen tulevaisuudelle, saa jäädä jokaisen oman poliittisen mielikuvituksen varaan.
Vai olenko väärässä? Mitä tapahtuisi, jos Vihreät lähtisi hallituksesta ja ryhtyisi, esimerkiksi viime aikojen kohuista suivaantuneena, vaatimaan uusia eduskuntavaaleja? Järjestettäisiinkö moiset? Siitä lisää seuraavassa, huomenna julkaistavassa merkinnässä.
Kuva: katutaide. Lisenssi: CC.
Comments OffTagit: hallitus, politiikan teoria, politiikka, Vihreät
