Edellisessä merkinnässä pohdin sitä, ovatko Vihreät myyneet periaatteensa. Päättelin, että periaatteellinen politiikka on politiikkaa, jossa puolue toteuttaa onnistuneesti poliittisia tavoitteitaan. Periaatteiden myymisellä tarkoitetaan sitä, että puolue pitää jotakin muuta tärkeämpänä kuin omien tavoitteiden saavuttamista. Asiaa on tutkittava hallituspolitiikan kautta, sillä kysyväthän monet, ovatko Vihreät myyneet periaatteensa hallituspaikan tähden.
Onko näin käynyt? Asian selvittämiseksi on siis pohdittava hallitusta ja hallituksessa olemista.
Hallituksessa oleminen ja poliittisten tavoitteiden saavuttaminen, eli periaatteellisen politiikan tekeminen, eivät ole toistensa vaihtoehtoja. Suomalaisessa parlamentarismissa niillä on korrelaatiosuhde. Toisin sanoen: puolueen poliittiset tavoitteet toteutuvat paremmin, mikäli puolue on hallituksessa.
Hallitusvastuu on politiikan tekemisen työväline. Hallitus on suomalaisessa politiikassa tärkeä paikka puolueen omien tavoitteiden saavuttamiseen eli, edelleen, periaatteellisen politiikan tekemiseen. Muita tavoitteiden toteutumisen työkaluja ovat muun muassa eduskuntaryhmän suuri koko, hyvä neuvotteluosaaminen sekä hyvät henkilösuhteet muihin politiikan tekijöihin. Mutta mikään näistä ei merkitykseltään mene hallitusaseman yläpuolelle. Käytännön esimerkki tästä on SDP vuosina 2007-2009 – montako poliittista tavoitetta puolue on omasta aloitteestaan Suomessa saanut Vanhasen II hallituksen aikana läpi, suuresta ryhmäkoostaan tai kulissien takaisesta osaamisestaan huolimatta? Ei kovin montaa. Väitän jopa, että hallitusasemasta johtuen 14 kansanedustajan Vihreät on tällä hetkellä monissa valtakunnan asioissa vaikutusvaltaisempi toimija kuin Vihreitä lihaksikkaampi 45 kansanedustajan SDP. Tätä ei pidä lukea haasteena tai kritiikkinä SDP:tä kohtaan – onhan SDP saanut paljon aikaan oppositioasemastaan huolimatta – vaan esimerkkinä siitä, minkälaiset vaikutusmahdollisuudet hallituspuolueella on oppositioasemaan verrattuna.
Politiikassa kaikki puolueet kokevat neuvotteluvoittoja ja -tappioita. Mitä pienempi puolue on, sitä vähemmän vääntövoimaa sillä on isompiinsa. Siten pienempi hallituspuolue saa pienempiä voittoja ja kokee suurempia tappioita kuin suuri hallituspuolue. Se, että näin tapahtuu, johtuu poliittisista voimasuhteista. Se on osa suomalaista poliittista kulttuuria, niin hyvässä kuin pahassakin. Suurilla on voimaa, pienten on pärjättävä muilla keinoilla.
Suomalaisessa järjestelmässä puolue pystyy siis parhaiten toteuttamaan poliittisia tavoitteitaan olemalla hallituksessa. Oppositiopuolue ei erityisen hyvin pysty toteuttamaan tavoitteitaan. Se ei saa voittoja, eivätkä sen tavoitteet siis etene. Mitalin kääntöpuolena oppositiopuolue ei koe myöskään neuvottelutappioita, ja oppositioasemassa viestintä helpottuu – oppositiossa periaatteita ei voi myydä, sillä oppositiopuolue ei ole mukana koko kaupanteossa.
Tästä seuraa se, että mikäli suomalaisessa poliittisessa järjestelmässä puolue pystyy toteuttamaan poliittisia tavoitteitaan parhaiten hallituksessa, puolueen, joka haluaa vaikuttaa asioihin, kannattaa olla hallituksessa. Ja siksi hallitusasema on, tai sen pitäisi olla, kaikkien puolueiden välillinen tavoite.
Tämän varjopuolena on se, että periaatteessa minkä tahansa puolueen kannattaa pyrkiä minkälaiseen hallitukseen tahansa, kenen kanssa tahansa. Kärjistettynä siis “äärihyvän” puolueen kannattaa mennä jopa “ääripahan” hallitukseen, koska se voi hallituksen sisältä muuttaa “ääripahaa” politiikkaa edes piirun verran vähemmän pahaksi. Toisaalta tilanne johtaa puolueiden samankaltaisuuteen, eikä “ääripahoja” puolueita pääse helposti syntymään, sillä suomalaisessa poliittisessa järjestelmässä kaikkien on käytännössä tultava toimeen kaikkien kanssa. Puolue, joka esimerkiksi sanoutuu irti yhteistyöstä jonkin itseään suuremman puolueen kanssa, sementoi itsensä helposti oppositioon. Siksi periaatteellisten puolueiden on, omia tavoitteita saavuttaakseen, kyettävä yhteistyöhön poliittisten kilpailijoidensa kanssa. Joidenkin mielestä tästä seuraa ei-toivottu konsensusilmapiiri, joidenkin mielestä se taas pitää hyvällä tavalla huolen siitä, että Suomi on yhteiskunnallisilta olosuhteiltaan melko vakaa maa. Molemmissa näkemyksissä on varmasti totuuden siemen.
Tätä ja edellistä kirjoitusta vetäen yhteen: mielestäni 1) periaatteellinen politiikka on politiikkaa, jossa puolueen tavoitteet toteutuvat ja 2) tavoitteet toteutuvat parhaiten hallituksessa, joten hallituksessa kannattaa olla tai hallitukseen kannattaa pyrkiä, olivatpa hallituskumppanit lähes ketä tahansa. Vaikka mitä eteen tulisi.
Yllä pohtimani lähestymistapa on pragmaattinen. Käytännössä poliittinen toiminta ei tietenkään ole pelkkää pragmaattista hallinnointia, vaan idealistista pyrkimystä parempaan. Koska kohti parempaa ei aina hallituksessa päästä, ja neuvotteluissa voi tulla eteen tappioita toisensa perään, kaikille puolueille tulee jossakin vaiheessa eteen tilanne, jossa niiden on pohdittava yhteistyötapoja muiden kanssa – esimerkiksi sitä, haluavatko jatkaa hallituksessa. Mikäli jatkohaluja ei ole, päätös on ennen kaikkea symbolinen irtiotto muiden puolueiden linjoista – poliittisia vaikutusmahdollisuuksiahan hallituksesta lähtö heikentää kaikissa tapauksissa ja täysin poikkeuksetta erittäin paljon. Tästä Vihreillä on kokemusta vuodelta 2002, jolloin puolue lähti Lipposen II hallituksesta ydinvoimapäätöksen jälkeen.
Mikä poliittinen asia sitten on niin merkittävä, että puolueen kannattaa tehdä symbolinen ulosmarssi hallituksesta ja tietoisesti heikentää omaa vaikutusvaltaansa merkittävästi? Siitä mielipiteitä on varmasti yhtä monta kuin politiikan toimijoita, ja ne vaihtelevat laidasta laitaan. Vihreiden tapauksessa päätös on puoluevaltuuskunnan ja eduskuntaryhmän yhteinen: kahden tahon yhteiskokouksessa päätetään ja keskustellaan hallitusvastuusta. Onneksi itselläni ei ole asiaan äänivaltaa, sillä oma mielipiteeni asiaan on melko jalostumaton. En osaa suoralta kädeltä sanoa, mikä yksittäinen asia on niin merkittävä, että sen edestä kannattaisi uhrata puolueen periaatteet ja poliittiset tavoitteet. Sen kuitenkin osaan osaltani sanoa, että mielestäni kynnystä ei toistaiseksi ole ylitetty. Vihreiden kannattaa pysyä nykyhallituksessa, sillä edessä on vielä monen monta päätöstä, joissa Vihreiden vaikutusvaltaa hallituksen sisällä tarvitaan erittäin kipeästi.
Mitä asiat ovat? Mitä hallituksessa on tähän asti tehty? Siitä seuraavassa, huomisessa merkinnässä.
Kuva: Mike Licht. Lisenssi: CC
1 kommentti »Tagit: hallitus, politiikan teoria, politiikka, Vihreät
[...] « Väsymystä vastaan Vihreät ja hallitus 2/4: Ihana, ikävä hallitus [...]