Spotify ja Juice Leskinen

26.2.2009

Spotify se on maanmainio palvelu. Tai ainakin melkein – oikeastihan se on luokkaa “some of the worlds music. Annoying at times.”

Eräänä kivana ominaisuutena Spotifyssa voi tehdä julkisia soittolistoja, opiksi ja ojennukseksi tuleville musiikinkuluttajasukupolville. Juuri tässä mielessä rakensin Juice Leskinen -soittolistan, joka pitää sisällään Juicen tekemiä, mutta suuremmalle yleisölle ehkä hieman tuntemattomampia mutta takuulaadukkaita kappaleita. Ei siis Syksyn säveltä, Marilynia ja Viidettätoista yötä, vaan jotakin vallan muuta. Aivan kattava ei lista ole, sillä Juicen koko tuotantoa ei Spotifyssa ole, mutta suurin osa sentään on.

Iloitkaa ja siis kuunnelkaa, kansalaiset!

-

Päivitys; tiistai 3.3.2009

Unohtakaa koko homma. Juicen levyjä ei Spotifyssa tällä hetkellä kuule, sillä likimain kaikki Juicen levy-yhtiön (Johanna) katosivat suomalaisilta kuulumattomiin. Syyttävä sormi osoittanee nimenomaan levy-yhtiöön, sillä äänitteitä ei Spotifysta ole poistettu – niitä ei vain voi Suomessa kuunnella.

Samaa myötä katosivat kuulumattomiin lähes kaikki Johannan hallitsemien alamerkkien – Pyramid, Megamania, Love Records – äänitteet. Arvatkaa vaan ottaako tätä Love-fania kuulaan ja millä mitalla? Hei hei liki kaikki Leevit, Juice, Kotiteollisuus, M.A. Numminen, Ultra Bra, Tuomari Nurmio, Pekka Pohjola, Hector, Tasavallan Presidentti, Jukka Tolonen…

3 kommenttia »
Tagit:

| 3 kommenttia merkintään “Spotify ja Juice Leskinen”

  1. Merten kirjoitti:

    No, nyt Spotifyssä on jäljellä vain Kuopio-Iisalmi-Nivala -live ja kaksi muuta levyllistä Leskistä. Snif.

  2. Vesa Saarinen kirjoitti:

    Joo, ihan helvetin perseestä. :(

  3. Mike Pohjola kirjoitti:

    Häh? Ihan hyvin mulle kuuluu, just kuuntelen Vesan oivaa listaa.

    “(c) 1981 Copyright Johanna Kustannus Oy Under exclusive license to Universal Music Oy”, sanoo Dokumentin Spotify-sivu.

    Kuules Leskinen, tota etkös sää Juice oo… Meinaan teetkö laulun semmoisen, tai no joo.

RSS merkinnän kommenteista.