“Haloo, mitä kuuluu?”
Viime lauantaina Helsingissä, Dubrovnikissa, vietettiin Tähtivaeltajapäivää. Juhlaan oli syytä, sillä maan maineikkain scifi- ja fandom-aiheinen julkaisu on ehtinyt erittäin kunnioitettavaan sadan numeron ikään. Hurraa, hatunnosto, kuohuvaista!
Tapahtuma oli ikään kuin minikokoinen, noin sadan vierailijan kokoinen Finncon ilman mangaväkeä tai turhia paineita. Ohjelmaa toki oli, mutta tapahtuman pääpaino tuntui olevan hyväntuulisessa hengailussa sekä kunniavieras Christopher Priestin (mm. Prestige) kuuntemisessa. Monta hyvää asiaa tapahtui päivän aikana, mutta koko vuorokauden kruunasi suuri joukko scifisti- ja sarjakuvatuttavia, joiden seurassa oli vallan hassunmukavaa olla. Juteltiin kummia, naurettiin, jopa laulettiin Juicea oluttuoppien ääressä. Mitä sitä muuta voisi fandom-tapahtumalta enää kaivata? Paljastavia kuvia – myös allekirjoittaneesta – löytyy esimerkiksi Tero Ykspetäjän blogista.
Lauantaita, perjantaita, sunnuntaita, tiistaita – onko nyt jo muka keskiviikko? Tavalliset päivät ovat vierähtäneet ohi jollakin tavalla puolinukuksissa, rutiinien voimalla: aamulla ylös sängystä, kahdeksan jälkeen töihin, viiden jälkeen kotiin, illalla ulos, kymmeneltä nukkumaan. Onneksi vapaat, lämpimät loppukevään illat rikkovat kaavoja: näen ystäviä ja opettelen Helsinkiä. Käytän ensimmäisen kerran elämässäni joukkoliikennettä jatkuvasti – ja huomaan nauttivani helposta liikkumisesta paikasta toiseen.
Onneksi juuret, eivätkä ystävät, tunnu katoavan. Siitä mukava esimerkki oli viime perjantai-ilta, kun Aapo, Sari ja veljensä kunnioittivat pääkaupunkia kollektiivisella läsnäolollaan. Juttelimme ja naureskelimme, kävimme syömässä Iguanassa, lautapelaamassa Kaislassa, tyttödrinkeillä Sling Inissä ja suunnittelemassa tulevaa vaellusreissua itikkaiseen Lappiin. Huippua! Yhtä kivaa oli viime sunnuntaina, kun kämppikseni Riston kanssa kävimme Missun ja Arton luona Leppävaarassa pelaamassa strategiapelejä. Antike ja Game of Thrones osoittautuivat oikein mukaviksi lautapelituttavuuksiksi, enkä Wii-tenniksessäkään ollut ihan huono. Keilailussa kompensoin olemalla sysipaska. Se on jännää, miten sitä on samassa lajissa kehno sekä oikeasti että virtuaalisesti. Jännää on. Jännää.
Pään sisällä pyörii. Haaveilen kunnon levosta, kirjoitusrauhasta, inspiraatioista ja kuntosalivoimista. Unelmoin hyvien kirjojen lukemisesta, hyvien sanojen kirjoittamisesta, hyvän ruoan syömisestä ja jopa vaatekauppavisiitistä. Olen saanut pienen mieleni vähän sekaisin jo siitä ajatuksesta, että pikapuoliin pitäisi ryhtyä toden teolla miettimään elämäänsä opiskelun jälkeen. Monta vuotta olen ollut yliopistolaitoksen turvallisessa sylissä, vältellyt välttämätöntä. Napanuora alkaa vähitellen rapsaantua; kohta mukamas pitäisi olla aikuinen, viisas ja kaikin puolin kunnollinen. Epävarmuuden naamioin tietenkin – tyylikkäästi – varmuudeksi. Hah, tietäisivät.
Comments Off