Erityisen suuri tattis sosiologitoveri Heinolle järkevästä ja siten tervetulleesta kritiikistä. Siihen joitakin vastauksia.

1) Yhteiskunta on yhteiskunta, eikä kertomus. Se on selvää. Sen sijaan ilmeisesti et ymmärtänyt, tai et hyväksynyt, ajatusta siitä, että ajatusleikissäni tarinat ovat itse asiassa yhteiskuntien yläpuolella – niitä määritteleviä eräänlaisia globaaleja paradigmoja; sateenvarjoja, jotka muovaavat yhteiskuntia itsensä kaltaisiksi ja jotka syntyvät iloisen empiirisen tieteen ja yhteiskunnan refleksiivisyydestä.

Tällaisten tarinoiden redusoiminen suoraan yhteiskunniksi on hölmöä, sillä sellaiseen en viitannut – ainoastaan leikittelemieni tarinoiden perusluonteisiin.

Toisin sanoen; puhuessani “tietoyhteiskunnasta” en puhu mistään yksittäisestä tai analysoitavissa olevasta yhteiskunnasta, vaan eräänlaisen globaalin tarinan nimestä.

Siinä olet oikeassa, että sanan “malli” käyttö tuossa yhteydessä ei ole perusteltua.

2) Totta vieköön tarkoitukseni oli tarkastella maailmaa subjektiivisten silmälasien ja omien havaintojeni kautta sekä peilata sitä ajatukseen globaaleista tarinoista – se oli koko tekstin pointti. Sitä en edes vaivautunut ääneen sanomaan, sillä oletinhan sen itsestäänselvyydeksi. Yhtä hyvin olisit voinut sanoa veden olevan märkää.

Samalla lailla itsestäänselvä on ääneen lausumasi ajatus siitä, etteivät tarinat pelkästään vaikuta yhteiskuntiin. Ajatukseni oli, että tarinat vaikuttavat laajasti – se ei sulje pois sitä tosiasiaa, että muutakin toki on.

Ajatusleikkiin kuului idean tasolla ajatus ikään kuin kahdesta tarinasta. Se, tietenkin, on tuulesta temmattu argumentti.

Siksi kutsun kirjoitusta ajatusleikiksi. Jopa kahdesti ja pääpaikoilla. Kritiikki on paikallaan, ja soveliastakin, mutta se olisi syytä soveltaa tekstin lajityyppiin – muuten käyttää energiaa vähän turhaan ja kolistelee tyhjiä tynnyreitä, kuten itsekin sanot.

Siis. Tekstissä käytettiin ilmaisuja ‘tietoyhteiskunta’, ‘kertomus’, ‘trendi’ ja ‘malli’ viittaamaan samaan asiaan, mutta ne eivät ole sitä. Yhteiskunta on yhteiskunta eikä mikään kertomus, mutta voi olla tietoyhteiskuntaa koskevia kertomuksia. Kertomus ei ole trendi, mutta yhteiskunnallisia kertomuksia tarkastellessa voi löytää trendejä. ‘Malli’ viittaisi eksplisiittiseen teoriaan eikä reflektoimattomaan kertomukseen.

Toisekseen: se, millaisia yhteiskunnallisia kertomuksia on olemassa ja mikä on niiden rooli on empiirisen tutkimuksen kysymys. Tässä näyttää ylioppilas Saarinen katsoneen maailman menoa ja rakentaneen sen kanssa yhteensopivan kertomuksen selittämään sitä. Tämä ei nyt käy päinsä, kun 1) yhteiskunnan tilaa selittävät muutkin asiat kuin kertomukset. Esimerkiksi yksittäisten tekojen aggregaattivaikutukset ovat aika vanha yhteiskuntateoreettinen argumentaatiolinja. 2) on useita erilaisia kertomuksia, jotka ovat yhteensopivia nyky-yhteiskunnan kanssa. Esimerkiksi siitä, että ‘tietoyhteiskunta’-kertomukseen ei kuulu talouskasvun problematisointia, ei voi päätellä, että siihen kuuluisi usko rajattomaan kasvuun.

Ei siinä mitään, ajatusleikit ovat kannatettavaa toimintaa, ensimmäinen versio ei koskaan ole julkaisukelpoinen ja hyvä että kirjoitit, mutta kyllä tämä vielä vähän työstämistä kaipaa ennen kuin viet käsiksen YLElle. Lyotardit ja Giddensit ovat niitä spekulaatioita harrastaneet ihan tarpeeksi, ja paremmin.

Miksiköhän minä nyt tähänkin hassasin aikaani ja aikaanne?

terv
ylioppilas Heino

Uskallanko edes lisääntyä? Pystyisinkö edes katsomaan seuraavaa sukupolvea silmiin tietäen, millaisen maailman me olemme heille antaneet?

Silmät ja korvat on helppo sulkea. Uskotella, ettei yksi ihminen voi vaikuttaa. Antaa siten itselleen synninpäästön maailmaa kuluttavasta elämäntavasta.

Jotain ton tyylistä proosaa pitäis ruveta lähettämään telkusta, sellaisena hyvin tuotettuna puolentunnin pätkänä kerran päivässä, joka kanavalla.

Saat täten minulta luvan kirjoittaa tuosta sellaisen pitemmän ihmisiin vetoavan version.

Kiitos lyhyestä lukuelämyksestä.