Vesa Saarinen

Työviikon loppuosan vietin työmatkalla Brysselissä. Toisen kerran tänä vuonna. Euroopan pääkaupungin korttelit alkavat tulla tutuiksi - viimeisen vuoden aikana olen käynyt Brysselissä useammin kuin esimerkiksi Tampereella.

Pidän Brysselistä enemmän kuin Tampereesta. Siitä huolimatta, että Bryssel on likainen, harmaa, sateinen. Autojonoja puolenyön aikaan, roskapusseja pitkin katuja, aikaisin sulkeutuvia ruokakauppoja.

Mutta Bryssel on myös pukukulkureiden hymyjä ja hupsuja tuoksuja. Menneiden vuosien muistijälkiä, hyviä ravintoloita, lempeitä baareja. Metroissa Besame Muchoa soittavia lanttikitaristeja.

Parhaimmillaan Bryssel on pitkitetty töiden jälkeinen vapaahetki. Tuokio, jolloin haluaa juoda vielä yhden minttuteen, olla paikallaan, aistia hieman.

Tagit: arki, Bryssel, työ

Pikkupoikana päätin, että hiihtäminen ei ollut hauskaa. Laduille oli matkaa. Paksuissa toppapukimissa oli samaan aikaan kylmä ja kuuma. Sukset eivät luistaneet. Tai luistivat liikaa. Eivät koskaan sopivasti. Hiihtokaverit menivät liian nopeasti. Etenin itse liian hitaasti. Enkä osannut luistelutyyliä, ja naapurin poika osasi.

Kaiken tämän olisin kestänyt, ellei hiihtäminen olisi ollut ala-asteen opettajani intohimo. Heti marraskuisesta ensilumesta asti aina huhtikuuhun saakka jouduimme huittislaisen kuntoradan laduille. Ei auttanut nitinä, ei natina. Ei haitannut vaikka ladut olivat loppukeväästä täynnä santaa - hiihtää piti, koska opettaja piti hiihdosta.

Kun muutin Turkuun opiskelemaan kesällä 2001, sukset jäivät vanhemmilleni. Ei sillä, että niitä Turussa olisi tarvittu, sillä Turun talvet ovat useimmiten mitä ovat. Mustaa, harmaata, vettä, loskaa.

Nyt, lähes kymmenen vuotta myöhemmin, moni asia on toisin. Olen innostunut hiihtämisestä, ja kaipaan ladulle tuon tuostakin. Pakkasen ja hikoilun yhdistelmä houkuttelee. Sukset luistavat sopivasti, ja luistelutyylinkin olen opetellut, vaikka siinä en vielä kovin hyvä ole.

Parasta on, että pitkästä aikaa etelässäkin on kunnon talvi. Hanget houkuttelevat hiihtämään - jopa Helsingin Kannelmäessä on kelvolliset suksimaastot.

Kokeilijoille suosittelen kuutamossa hiihtämistä. Kaikessa rauhassa, kiireettä, ehkä kuumaa mehua repussa mukana kuljettaen (ja sitä välillä nautiskellen). Suksilla, jotka toimivat. Asenteella, jolla ei ihan ensimmäisestä epäonnistumisesta lannistuta. Palkintona punaiset posket ja pakkasenraikas mieli.

Tagit: arki, liikunta

Takakantensa mukaan Tommi Melenderin romaani Ranskalainen ystävä on tarina ihmisten vihaamisen vaikeudesta. Sitä se toki on. Yhtä lailla romaani on lämmöllä kudottu kunnianosoitus mannereurooppalaiselle kirjallisuudelle ja, laajemmin nähden, ajattelulle.

Romaanin pinnalla on tälle ajalle tyypillinen tarina: elämässään menestynyt liikemies, tässä tapauksessa tyhjänpäiväisestä puheesta rahaa takova konsultti, kokee loppuunpalamisen ja sen seurauksena lähtee etsimään elämälleen uusia merkityksiä Ranskasta. Konsultti löytää Ranskasta toisen elämässään harhautuneen ihmisen. Yhteiset sävyt heidän välilleen löytyvät nopeasti - kahta ihmistä yhdistää paitsi halu älykkäisiin keskusteluihin, myös ulkoa tulevat uhat.

Melenderin romaanin vahvuutena on sen oppineisuus: ranskalaista kirjallisuutta, erityisesti Flaubertia, lainataan ja lainaillaan tavan takaa. Toisaalta oppineisuudesta piilee myös kirjan heikkous: on vaikeaa kirjoittaa sivistyneisyydestä vaikuttamatta ylimieliseltä. Tämän välttämisessä Melender onnistuu pääasiassa hyvin, mutta ei aina - välillä Melender saarnaa, välillä ylenkatsoo.

Romaanin toinen heikkous on sen tarinan uskottavuudessa. Ihmissalakuljetukseen keskittyvät juonenpalat paikallisgangstereineen toimivat kenties vertauskuvana ja välillä ne taustoittavat tarinaa hyvin, mutta useimmiten gangsterikuvailut vievät huomion väärään suuntaan.

Pienistä heikkouksistaan huolimatta Ranskalainen ystävä on oiva kirja - omanlaisensa helmi. Siinä yhdistyvät lämpö, välittäminen ja humaani sivistys tavalla, joka ei kotimaiselle kirjallisuudelle ole tavallista.

Tagit: kirjakritiikki, kirjallisuus, proosa

Tammikuussa 2010 olen…

…lomaillut Virossa. Lahemaan ja Soomaan kansallispuistoissa, Võrussa, Tartossa, Viljandissa. Kahlannut hangissa, syönyt hyvää ruokaa, nähnyt kauniita taloja ja kaupunkeja. (Blogimerkinnän kuva Viljandista.)

…käynyt Brysselissä työmatkalla. Miten vaikeaa on löytää toimivaa wlan-verkkoa Euroopan pääkaupungista? Miten kylmää voi vesi olla aamuisin? Miten kuuma voi hotellihuoneessa olla?

…täyttänyt 29 vuotta. Ilman ihmeempiä kriisejä, mutta perin ja juurin tietoisena siitä, että jokainen päivä on uusi, erilainen ja aivan ihmeellinen. Lahjaksi annoin itselleni aikaa.

…käynyt lumikenkäilemässä metsissä ja hangilla. Lumikengät - mikä ihastuttava kulkumuoto!

…käynyt kuntosalilla ja hiihtänyt. Liikunnan riemua.

…tavannut vanhan ystävän vuosien takaa. Saimme yhteisen keskustelunaiheen politiikasta - ja jääkiekosta.

…saanut kuulla setäni kuolemasta ja yhden tietokannan peruuttamattomasta rikkoontumisesta. Haurautta on.

…kuunnellut keikalla Sunn O))):n ja Attila Csiharin ääntä. Nauttinut metelistä.

…vieraillut valtioneuvoston linnassa. Tulipa tuokin nähtyä.

…käynyt Turun Sarjakuvakaupan avajaisissa. Miten mukavaa olikaan nähdä kaikki vanhat sarjakuvaystävät - ja tutustua uusiin moisiin! www.turunsarjakuvakauppa.fi

…kirjoittanut ajatuskirjaan ajatuksia kuluneista hetkistä. Ajatuksia niistä, mitä olen miettinyt ja niistä, mitä olen toivonut.

…hiljentynyt, kun aika on ollut oikea. Joogannut, mietiskellyt. Katsonut sisäänpäin silloin kun muut eivät ole katsoneet minuun.

Tagit: arki, Bryssel, musiikki, Viro

David Mitchellin neljäs romaani, Black Swan Green, on ajankuva 1980-luvun alun Englannista. Se on paitsi teini-ikäisen pojan kasvukertomus, myös kurkistus liki kolmenkymmenen vuoden takaiseen englantilaiseen yhteiskuntaan sekä sen ajan populaarikulttuuriin.

Yhden vuoden tapahtumiin sijoittuva romaani vie lukijan Jason Taylorin, änkytysongelmaansa häpeävän ja ikätoveriensa suosiota kipeästi kaipaavan pojan elämään. Vuoteen mahtuu vaikka mitä - vanhempien avioliitto ei ole vakaalla pohjalla, ja tasapainottelu esiteini-ikäisten yhteisössä on hankalaa. Romaanin teemat ovat selkeitä: Black Swan Green on tarina nuoren ihmisen odotuksista, peloista - ja pienistä rohkeuden hetkistä.

Mitchell kuvaa romaanissa nuoren pojan ajatuksia ja elämää taitavasti. Erityisesti henkilöhahmojen rakentamisessa Mitchell on osaava: varsinkin päähenkilö motiiveineen, tunteineen, pelkoineen, iloineen ja suruineen on uskottava. Jopa siinä määrin, että päähenkilön ikään nähden aikuiset pohdinnat eivät tunnu epäuskottavilta.

Romaanin heikkous on sen sirpaleisuudessa. Se ei johdu kirjan sinänsä onnistuneesta rakenteesta, vaan juoneen upotetuista tapahtumista, joista monet jäävät kokonaisuuden kannalta irrallisiksi. Vaikka nuoren miehen elämä on täynnä sirpaleisia tapahtumia, romaanissa niillä pitäisi olla aina jokin merkitys. Black Swan Greenissä ei näin aina ole. Sirpaleisuutta lisää se tosiseikka, että Mitchell on halunnut täyttää romaaninsa pienillä tiedonmurusilla ja nimillä 1980-luvun populaarikulttuurista: monet tiedonjyvät esimerkiksi purukumimerkeistä tai bändeistä eivät syvennä ajankuvaa, vaan tuntuvat päälleliimatuilta.

Kirjan toinen heikkous on sen suomennos, joka ei tee täysin oikeutta Mitchellin tyylikkäälle sanankäytölle. Suomennoksen heikkous näkyy myös joissakin asiavirheissä.

Heikkouksistaan huolimatta Black Swan Green on hyvä kirja. Se esittelee esiteini-ikäisen pojan elämää uskottavasti ja tavalla, joka sopii aikuiselle lukijalle - nuortenkirja Black Swan Green ei teemoistaan huolimatta ole.

Tagit: kirjakritiikki, kirjallisuus, proosa

Huomenna vuosi 2009 vaihtuu vuodeksi 2010. Samalla vuosituhannen ensimmäinen vuosikymmen päättyy. Siksi on hyvä hetki pysähtyä. Katsoa taaksepäin, muistella menneitä hyvällä, miettiä mitä taakse on jäänyt.

Hyvä ja helppo tapa lankojen solmimiseen on tuttu vuosimeemi, johon olen vastannut aiemmin vuosina 2008, 2007, 2006 ja 2004.

Viime vuoden lopulla en toivonut liikoja. Kirjoitin: “Vuodelta 2009 toivon väitöskirjatyön alkuunsaattamista ja muunkin kirjoittamisen aloittamista, liikuntaa sekä hyvää mieltä.” Hyvät toivomukset. Toteutuivat osittain. Osittain eivät.

1. Mitä sellaista teit vuonna 2009, mitä et ollut tehnyt aikaisemmin?

Ryhdyin kirjoittamaan ajatuskirjaa, vieläpä ihan käsin. En päiväkirjaa, en muistiinpanokirjaa, vaan ajatuskirjaa - kaiken edellä mainitun yhdistelmää. Kunpa jaksaisin jatkaa.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?

Huonosti. Väitöskirjatyö eteni hitaasti. Sain ajatuksen siitä, mitä väikkärissä haluan tehdä, sekä selvittelin yliopistoja. Varsinaista tutkimussuunnitelmaa en saanut aikaan, enkä siten jatko-opiskelijaksikaan kirjautunut. Pettymys.

Liikunnan määrä pysyi suunnilleen entisellään. En ole tähänkään aivan tyytyväinen. Välillä jaksoin liikkua ahkerastikin - syksyllä kävin parhaimmillani neljästi viikossa kuntosalilla - mutta välillä tuli taukoja. Esimerkiksi joulukuussa en lopulta päässyt salille kertaakaan, osittain sairastelusta, osittain työstä ja työmatkoista, pääosin laiskuudesta johtuen.

Kitaransoitto ei edistynyt aivan niin paljon kuin toivoin. Ihmeempää edistystä ei ole viime kuukausina tapahtunut. Haasteena on se, etten juuri nyt tiedä, miten soittamisessa pitäisi edetä - mikä on seuraava askel?

Kirjoittaminenkaan ei sujunut aivan toivottuun tapaan. Ideoita kirjoittamiseen olen saanut mukavasti, mutta toteutus tökkii.

Varsin terveellisesti sentään elin.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi vuonna 2009?

Useampikin.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?

Aivan lähipiirissä ei kuolemantapauksia sattunut. Mutta tutuntuttavia kuoli - kaikki heistä yllättäen.

5. Missä maissa kävit? Missä matkustit?

Kävin Ruotsissa, Tanskassa, Belgiassa, Hollannissa ja Venäjällä. Nämä kaikki työn puolesta. Kesäinen reissu Venäjälle, tarkemmin sanottuna Vienan Karjalaan, oli elämyksellinen ja ikimuistoinen lomamatka.

Suomen sisällä reissasin loma-aikaan Lapissa - vaeltamaan ehdin kahdesti. Ensimmäisen kerran Pöyrisjärvelle, toisen kerran Lemmenjoelle. Molemmat matkat olivat onnistuneita, mitä nyt Pöyrisjärven reissu hieman lyheni ja oikeni vaelluskenkäongelmista johtuen.

6. Mitä sellaista haluat vuonna 2010, jota et saanut tai kokenut vuonna 2009?

Haluan saada väitöskirjatyön kunnolla alkuun. Tehdä ahkerammin asioita, joita haluan tehdä.

7. Mitkä päivämäärät vuodelta 2009 jäivät mieleen?

Eurovaalit kesäkuun alussa olivat iso ponnistus töissä. Lopputulos oli erinomainen: kaksi vihreää ehdokasta pääsi europarlamenttiin, siitä huolimatta, että suomalaismeppien määrä väheni yhdellä. Tulosta juhlittiin monta päivää. Ja syystäkin, sen verran rankka oli eurovaalikampanja ollut.

8. Mikä oli vuoden suurin saavutuksesi?

Luulen, että suurimmat saavutukset liittyvät töihin. Eurovaalikampanja sujui hyvin ja omalla sektorillani mentiin puolueessa monessa asiassa eteenpäin. Vielä on tehtävää, mutta tuntuu siltä, että tänä vuonna onnistuin töissäni ihan suhteellisen hyvin. Siitä huolimatta, että loppuvuodesta aloin olla tosi väsynyt.

9. Mikä oli vuoden suurin epäonnistuminen?

Omien, itselle asetettujen tavoitteiden saavuttamatta jättäminen. Väitöskirja ja muu kirjoittaminen, liikunta, sen sellainen.

10. Kärsitkö sairauksista/loukkaantumisista?

En ihmeemmin - mitä nyt muutamia pieniä sairastumisia. Niistä kurjin oli keväisellä Brysselin reissulla saatu sairaus, joka pilasi matkan loppupuolen ja teki paluumatkasta Helsinkiin melkoista tuskaa.

11. Mikä oli vuoden paras ostoksesi?

En tainnut tehdä vuoden aikana ihmeempiä hankintoja.

12. Kenen käytös tai toiminta ansaitsee kehuja?

Perheen, läheisten, rakkaiden ja ystävien, jotka jaksoivat kaikkia kiireitäni. Ja työkavereiden, jotka jaksoivat katsella työssäolemistani.

13. Kenen käytös tai toiminta teki sinut masentuneeksi?

Mitenkään tarkemmin yksilöimättä: eräiden poliitikkojen sekä tiettyjen yksityisten “poliittisten keskustelijoiden” käytös.

14. Mihin suurin osa rahoistasi meni?

Vuokraan ja ruokaan. Varsinkin jälkimmäiseen päättyvänä vuonna taisi kulua turhankin paljon rahaa. Ulkona söin enemmän kuin koskaan aiemmin, ja se näkynee paitsi vyötärönseudulla, myös tilitiedoissa.

15. Mistä olit innoissasi?

Hyvästä kirjoista ja kirjallisuudesta. Jaksoin tänä vuonna lukea aika paljon. Hyvät kirjat liikuttivat ja tarjosivat hyvää vaihtelua työnteon arjelle.

16. Mikä laulu tulee muistuttamaan vuodesta 2009?

Last.fm kertoo, että kolme soitetuinta kappaletta vuonna 2009 olivat Bob Dylanin The Times They Are A-Changin’, Hectorin Herra Mirandos sekä CMX:n Pedot. Ehkä ne saavat muistuttaa tämän vuoden hetkistä, tapahtumista ja tarpeista.

17. Verrattuna tähän aikaan vuosi sitten, oletko nyt…

a) onnellisempi vai surullisempi

Luulen olevani melko lailla perusonnellinen, aina ja yleensä.

b) lihavampi vai laihempi

Melko samoissa taidan olla, mitä nyt joulukuussa muutaman lomakilon kerännyt.

c) rikkaampi vai köyhempi

Merkittävää muutosta tuskin on tapahtunut puoleen tai toiseen.

18. Paras lukemasi kirja/sarjakuva vuonna 2009?

Parhaita kirjoja olivat Hannu Salaman Juhannustanssit, Katri Lipsonin Kosmonautti, F.E. Sillanpään Silja ja Heinrich Böllin Enkeli oli vaiti. Parhaita sarjakuvia olivat Mari Ahokoivun Löydä minut tästä kaupungista sekä Adrian Tominen Shortcomings ja Summer Blonde.

19. Vuoden paras musiikkilöytösi?

Spotify.

20. Mitä halusit ja sait?

Tahdonvoimaa. Sitä sain hetkittäin, mutta en niin usein kuin olisin kaivannut.

21. Mitä halusit mutta et saanut?

Nimeni yliopiston jatko-opiskelijoiden joukkoon.

22. Suosikkielokuvasi vuonna 2009?

Suosikkielokuvaa on vaikea valita, mutta Postia pappi Jaakobille oli kovin koskettava, ja muutenkin kaikin puolin onnistunut kotimainen elokuva.

23. Mitkä asiat pitivät sinut järjissäsi?

Ystävät ja rauhallinen luonteeni.

24. Mikä poliittinen tapahtuma herätti eniten tunteita?

Niitä oli paljonkin, välillä jopa liikaa. Eurovaalit herättivät tietenkin paljon tunteita, mutta samalla koko syksy 2009 oli aika tunteikasta aikaa poliittisessa mielessä. Mitään yksittäistapausta on vaikea luetella - pikemminkin tunteita herätti poliittisen syksyn kokonaisuus, eivät yksittäiset episodit.

25. Ketä kaipasit?

Ystäviä ja rakkaita kaipaa tietenkin aina. Mutta abstraktina asiana kaipasin, ja kaipaan varmaan yhä, enemmän lepoa ja omaa aikaa. Sellaisia hetkiä, jolloin takaraivossa ei paina suuri läjä asioita.

26. Kerro arvokas elämänohje, jonka opit vuonna 2009?

Suurin este, joka on omien tavoitteiden ja toiveiden tiellä, on oma itse.

—

Vuosi 2009 oli melko rauhallinen vuosi. Mukaan ei mahtunut suuria kolhuja elämään, ei valtavia mullistuksia tai suuria uudistuksia. Töiden puolesta vuosi 2009 oli kiireinen ja välillä kovin väsyttävä: varsinkin syksy oli yllättävän rankkaa aikaa.

Vuodelta 2010 toivon oikeastaan samoja asioita kuin vuodelta 2009 aikanaan toivoin: uskallusta, aikaa ja voimia tehdä asioita, joita haluaa tehdä. Liikuntaa, lukemista, kirjoittamista, terveyttä, väitöskirjaa, sitä tavallista. Hyviä ja helppoja asioita, joita voisi ja pitäisi voida toteuttaa!

Tagit: vuosimeemi

Loppuvuosi oli lukemisen suhteen hieman alkuvuotta hiljaisempi. Tavoitteeni - yksi luettu kirja viikkoa kohti - ei siksi aivan toteutunut, vaan vuonna 2009 lopulta sain luetuksi 50 kirjaa. Niistä suurimmasta osasta on pieni arvio tässä blogissa.

Ensi vuonna jatkan kirja- ja sarjakuva-arvioiden kirjoittamista, mutta hieman laajemmin. Sen sijaan, että julkaisen muutaman kerran vuodessa koosteen luetuista teoksista, tavoitteenani on kirjoittaa jokaisesta luetusta teoksesta oma, erillinen arvionsa.

Vaan vielä vanhaan tyyliin: pari sanaa loppuvuonna luetuista.

Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman on kiitetty romaani yhden perheen elämänvaiheista kahden sodan, tai erityisesti sodanvastaisen mielenosoituksen laitamilla. Taitavasti, tunteita säästämättä kirjoitettu romaani käy läpi yhden perheen kipeitä hetkiä, puhumisia ja puhumatta jättämisiä. Teknisesti taitavan ja rakenteellisesti oivaltavan romaanin sisältö jättää välillä kylmäksi - aivan kuin ihmisten elämää seuraisi lasin takaa.

Reidar Palmgren: Tunneli on romaani paitsi avioerosta ja mielenterveydestä, myös itsensä kohtaamisesta niin lapsena kuin aikuisena. Keskuspaikkana on Helsinki ja Suomenlinnan seutu, jonka pimeät tunnelit kutsuvat päähenkilöä. Kirjassa on hetkensä, mutta niitä on valitettavan vähän. Tunneli on tarkasti  kirjoitettua proosaa, jonka sielusta on vaikea saada otetta. Ehkä suuri syy tähän on henkilöhahmoissa, joiden kuvaaminen ei ole aina onnistuneinta mahdollista. Erityisesti vika vaivaa päähenkilöä, joka jää harmittavan ohueksi hahmoksi.

Emily Brontë: Humiseva harju on klassikkoromaani sukupolvien, elämän ja kuoleman rajat ylittävästä rakkaudesta, vihasta ja kostosta - suurista tunteista. Tarinassa tulkitaan kahden Cathyn ja yhden Heathcliffin vaikeita, välillä julmiakin vaiheita, joissa iloihin ja suruihin tartutaan kaikin voimin. Tämänkin päivän lukijaa viehättävällä tavalla kirjoitettu kirja on kepeälukuinen mutta raskasmielinen. Klassikkoasemansa se on saanut ansiosta.

Joel Lehtonen: Putkinotko on yhden päivän tapahtumiin keskittyvä kirja, jossa seurataan viinatrokari Juutas Käkriäisen ja hänen perheensä arkista elämää. Vaikka kirjaa pidetään kotimaisen kirjallisuuden klassikkona, erityisen kiinnostava teos Putkinotko ei ole. Se ei ole kiinnostavasti kirjoitettu, ja henkilöt sekä ajankuva jäävät latteikis. Se on hämmästyttävää, ottaen huomioon kirjan pituuden ja näennäisen  perinpohjaisuuden. Kustannustoimittajaa ja kunnon karsimista olisi teos kaivannut.

Jose Saramago: Kertomus sokeudesta on väkevä romaani yhteiskunnasta, jossa ihmiset yksi kerrallaan sokeutuvat. Saramago kirjoittaa syrjinnästä, toiseudesta ja ennakkoluuloista taitavasti, lempeän inhimillisesti, ihmistä ja henkilöitä hyvin kuvaten ja ymmärtäen. Kirja on vahvimmillaan ensimmäisen kahden kolmasosan aikana - viimeisellä kolmasosalla se menettää hieman tehoaan. Tästä pienestä notkahduksesta huolimatta teos antaa ajattelemisen aihetta - laadukkaan kirjan merkki.

Mari Ahokoivu: Löydä minut tästä kaupungista on eräs parhaista tänä vuonna julkaistuista kotimaisista sarjakuva-albumeista. Taitavasti piirretty, tunnelmallisesti esitetty tarina kertoo tytöstä vieraassa kaupungissa - sekä ympäristöön että omaan mieleen ulottuvasta etsimisestä. Tunnelman ja tunteiden sekoitelma sarjakuvassa on onnistunut: teos on samaan aikaan lämmin ja haikea. Tyylikäs piirrosjälki ja kerrontatapa tuovat hyvällä tavalla mieleen Tove Janssonin sarjakuvien maailman.

Anders Nilsen: Monologues for the Coming Plague on haastava annos hieman surrealistisempaa tai absurdimpaa sarjakuvaa. Vähäeleisesti, jopa kömpelösti piirretty albumi on oikeammin kokoelma tarinoita, oivalluksia ja mielentiloja, jotka tekijä kokoaa lopussa mielenkiintoisesti yhteen. Tarinoista onnistunein on keskivaiheilta löytyvä Pittsburgh, joka kuvaa kohtalokasta automatkaa pysäyttävän lakonisella tavalla. Nilsenin sarjakuva on haastava teos, jota on vaikea kuvailla yksinkertaistuksilla. Juuri siihen tekijä lienee pyrkinyt.

Aino Sutinen: Taksi Kurdistaniin on kokoelma matkapäiväkirjasarjakuvia Lähi-Idästä. Mielenkiintoiset päiväkirjat tarjoavat kurkistuksia paitsi reppureissaamiseen, myös tavalliseen arkeen ja elämään monille suomalaisille vieraissa yhteiskunnissa. Elämänläheiset tarinat olivat mukavaa ja hyvällä tavalla kepeää luettavaa - niitä olisi toivonut luettavakseen enemmän ja laajemmin.

Guy Delisle: Pjongjang on sekin matkapäiväkirja kaukaisesta ja monelle vieraasta maasta: Pohjois-Koreasta. Teoksessa Delisle esittelee Pohjois-Korean arkea omien työ- ja arkikokemustensa kautta. Kirja on paitsi helppolukuinen, myös tarkkanäköinen. Delislen animaatioista paljon ammentava piirrostyyli tuo miellyttävää kepeyttä aiheen ajoittaiseen raskauteen. Tosin ei Delisle kovin syvälle Pohjois-Korean yhteiskuntaan aina mene. Mikä sarjakuvan kannalta lienee vain hyvä asia.

Tagit: kirjallisuus, proosa, sarjakuvat

Sarjainfo on Suomen ainoa sarjakuvista kertova kulttuurilehti. Se ei ole sarjakuvalehti, vaan neljästi vuodessa ilmestyvä aikakauslehti, joka kertoo sarjakuvataiteesta ja -taiteilijoista sekä sarjakuvaan liittyvistä ilmiöistä - Sarjainfo on siis lehti sarjakuvista. Lehti voitti tänä vuonna Opetusministeriön myöntämän kulttuurilehtien laatupalkinnon ja se kuuluu Kulttuurilehtien liittoon.

Sarjainfo uudistuu ensi vuonna täysin. Lehti saa uuden ulkoasun, sisältöön tulee runsaasti muutoksia -  ja lehti muuttuu kauttaaltaan neliväriseksi. Tätä uudistustyötä ryhtyy tekemään uudistunut toimituskunta, jota johtaa uusi päätoimitus. Sanon päätoimitus, sillä uudella Sarjainfolla tulee olemaan kaksi päätoimittajaa: helsinkiläistynyt sarjakuvataiteilija Mari Ahokoivu sekä allekirjoittanut. Työnjakomme on hyvin karkeasti jakaen se, että Mari keskittyy ensisijaisesti visuaaliseen puoleen, minä sisällölliseen.

Tavoitteemme Sarjainfon kehittämiselle ovat kunnianhimoiset. Tietynlaisena päätavoitteena on, että suomalaisen sarjakuvan juhliessa satavuotisjuhlaansa vuonna 2011, Sarjainfo on Pohjoismaiden puhutuin ja arvostetuin sarjakuvakulttuurilehti. Tavoite on kova, mutta ei mahdoton.

Tavoitteen voi saavuttaa helpommin, kun sitä toteuttamassa on joukko hyviä ihmisiä ja erinomaisia ideoita. Niitä Sarjainfon liepeille on jo kerääntynyt, mutta lisää tarvitaan aina.

Siten: onko sinulla ajatuksia tai ideoita siitä, millä tavalla sarjakuvaan keskittynyttä kulttuurilehteä voisi kehittää? Oletko kiinnostunut esimerkiksi lehden avustamisesta? Jos vastaat jompaan kumpaan tai peräti molempiin kysymyksiin myöntävästi, ota toki yhteyttä!

Tagit: Sarjainfo, sarjakuvat

Turussa järjestetään tänään järjestyksessään neljäs Necrocomicon-sarjakuvapäivä. Luvassa on tekijähaastatteluja, kaikenmoisia keskusteluja, iloisen sarjakuvaväen tapaamisia - kaikkea hauskaa mitä sarjakuvalta odottaa saattaa!

Ilmainen Necrocomicon järjestetään Kolossa (siinä Klubin yhteydessä Humalistonkadulla) ja riemu kestää koko päivän. Necro on maksuton, joten kannattaa ainakin käydä vilkaisemassa, miltä meno näyttää!

Tagit: Necrocomicon, sarjakuvat

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) julkisti eilen odotetun ennusteen suomalaisen sähkönkulutuksen kehityksestä.

Ennusteen mukaan suomalainen sähkönkulutus on vähentynyt. Jopa niin paljon, että tulevasta talouskasvusta huolimatta sähköä vuonna 2020 kulutetaan noin 91 terawattituntia vuodessa.

Paljonko se on?

Ennen talouslamaa, vuosina 2006-2007, sähkön kulutus tasoittui noin 90 terawattituntiin vuodessa. Siten vuonna 2020 Suomessa kulutetaan sähköä vaivainen prosentti enemmän kuin toissavuonna.

Ennusteen uskottavuutta en lähde omalla tietotaidollani kyseenalaistamaan - jokainen voi itse päätellä uskottavuuden ennustetta lukemalla. Sen kuitenkin sanon, että ennuste on mielenkiintoinen erityisesti siksi, että se osoittaa selvästi sen, että lisäydinvoimaa ei Suomessa (Olkiluoto 3:n valmistuttua) vuoteen 2020 mennessä tarvita.

Niin. Lisäydinvoimaa ei lähivuosina tarvita. Samaan aikaan ja lisäydinvoimatta kuitenkin voidaan vähentää ilmastolle perin haitallisen lauhdevoiman tarvetta ja pudottaa Venäjältä tuodun sähkön osuus nollaan terawattituntiin vuodessa.

Miten? Siten, että vuonna 2020…

• …ydinvoimalla (sisältäen joskus avautuvan Olkiluoto 3:n) tuotetaan sähköä noin 35 TWh / v.
• …tuulivoimalla tuotetaan noin 6 TWh / v.
• …sähkön ja lämmön yhteistuotannolla tuotetaan noin 30 TWh / v.
• …vesivoimalla tuotetaan noin 14 TWh / v.
• …lauhdevoimaa tarvitaan 14 TWh / v.
• …tuontisähköä maahan ostetaan 0 TWh / v.

Kun lasketaan luvut yhteen, päästään 99 terawattituntiin vuodessa - lukemaan, joka on jopa noin 8 TWh suurempi kuin uunituore sähkönkulutusennuste. Ja tämä, korostan vielä, ilman Olkiluoto 3:n jälkeistä ydinvoimaa.

Luvut eivät ole peräisin hatustani eivätkä vihreiden puoluetoimiston laskukoneista, vaan viime vuonna hyväksytystä Suomen voimassa olevasta ilmasto- ja energiapoliittisesta strategiasta vuodelle 2020.

Strategia ja ennuste osoittavat luvuillaan sen, että Olkiluoto 3:n jälkeistä ydinvoimaa vuoteen 2020 mennessä tarvita. Siitä eteenpäin, esimerkiksi vuoteen 2030 tai 2050 päädyttäessä, lisäydinvoiman tarve saattaa olla toinen.

Koska mahdollinen lisäydinvoiman tarve ajoittuu vuosikymmenien päähän, ei ole järkevää tehdä päätöstä lisäydinvoimasta tällä hallituskaudella, sillä ydinvoimapäätös sitoisi tulevien eduskuntien energiapoliittiset kädet aivan turhaan.

Mitä tapahtuu, jos eduskunta kuitenkin hätiköi ja lupa yhdelle tai useammalle ydinvoimalalle kuitenkin annetaan?

Muun muassa seuraavat asiat:

• Suomeen syntyy ylikapasiteettia energiantuotannossa, eli Suomessa tuotetaan enemmän energiaa kuin sitä käytetään.
• Energiantuotannon kotimainen ylikapasiteetti on ongelma erityisesti uusiutuvan energian teollisuudelle, sillä ei mikään tuulimylly voi kilpailla halpaa sähköä tasaisesti jauhavan ydinvoimalan kanssa. Ydinvoima johtaisi siten tilanteeseen, jossa uusiutuvalle energialle ei synny kotimarkkinoita.
• Mikäli uusiutuvalle energialle ei synny kotimarkkinoita, uusiutuvan energian investoinnit ja innovaatiot kotimaassa vähenevät ennestään. Näin on Suomessa jo käynyt - Olkiluoto 3:n rakennuspäätöksen jälkeen.
• Koska uusiutuvan investoinnit ja innovaatiot vähenevät entisestään, alalla maat, jotka ovat panostaneet uusiutuviin, menevät menojaan. Suomi on jo nyt uusiutuviin energiamuotoihin liittyvän teollisuuden jälkijunassa. Lisäydinvoima käytännössä pudottaisi Suomen kokonaan raiteilta. Muut Euroopan maat menisivät menojaan tällä  tulevaisuuden teollisuudenalalla.

En ole pitänyt itseäni kaikkein äänekkäimpänä ydinvoiman vastustajana enkä jaa kaikkia ydinvoiman uhkakuvia, joita vihreiden sanotaan maalaavan. Mutta  olen yhä vahvemmin sitä mieltä, että lisäydinvoimaa ei juuri nyt ole viisasta rakentaa.

Viisaampaa olisi panostaa uusiutuvan energian teollisuuden kotimarkkinoiden kehittämiseen. Esimerkiksi tuulivoimateollisuus ja tuulivoiman tuotanto ovat kasvaneet huimasti viime vuosina, myös lama-aikaan. Näille markkinoille on järkevää tähdätä juuri nyt ja lähivuosina.

Niin, järkevää. On mielenkiintoista, miten ydinvoimakeskustelussa asetelmat ovat kääntyneet ylösalaisin. Nopeaa lisäydinvoimapäätöstä vastaan on helppo esittää lukuja, jotka osoittavat, että lisäydinvoimaa ei juuri nyt ole järkevää rakentaa. Sen sijaan nopeasti rakennettavan lisäydinvoiman kannattajien perustelut ovat juuri nyt pitkälti idealistisia ja tunneperäisiä - usein jopa virheellisiä (kuten “vain lisäydinvoimaa rakentamalla voimme lopettaa sähkön tuonnin Venäjältä” tai “vain lisäydinvoimalla pääsemme päästövähennystavoitteisiin ja voimme pysäyttää ilmastonmuutoksen”).

En tiedä, onko ydinvoima pahuuden huipentuma vai tarvitaanko Suomeen lisäydinvoimaa syystä tai toisesta joskus jossakin mahdollisessa tulevaisuudessa, esimerkiksi vuonna 2030. Mutta sen tiedän, että päätöstä asiasta ei tarvitse, kannata eikä pidä hätiköidä vielä tämän eduskunnan aikana. Tuskin vielä seuraavankaan. Palataan asiaan vuonna 2015.

P.S. Kiinnostaako ydinvoima-aiheinen lisätieto vihreästä vinkkelistä? Look no further.

Tagit: energia, ydinvoima

Minkälainen on vihreä tietoyhteiskunta? Minkälaista tietoyhteiskuntapolitiikkaa vihreät tekevät tai eivät tee? Mikä on vihreiden suhde tekijänoikeuskysymyksiin, kuka puhuu puolueen äänellä ja kuka ei?

Näitä kysymyksiä monet ovat viime kuukausina esittäneet. Eivätkä syyttä. Monet päätökset, kuten viime keväinen Lex Nokia, osoittavat, että Vihreissä on tarvetta keskustella sisäisesti monista tietoyhteiskuntapolitiikkaan liittyvistä periaatteellisistakin kysymyksistä. Yhtä lailla on tarpeen päivittää puolueen linjoja monissa tietoyhteiskuntateemaisissa kysymyksissä.

Vihreät on ollut pitkään tietoyhteiskunta-asioissa eduskuntapuolueista edelläkävijä, puhuttiinpa sitten käytännön kysymyksistä kuten verkossa tapahtuvasta kampanjoinnista tai teoreettisemmista asioista, kuten kansalaisoikeuksista tai sen ymmärtämisestä, miten uusi viestintäteknologia muuttaa monia tapoja, käytäntöjä ja periaatteita. Vihreillä on esimerkiksi edistyksellinen, vuonna 2004 tehty tietoyhteiskuntaohjelma, joka on monilta osiltaan ajankohtainen vielä tänäkin päivänä.

Mutta ei kaikilta osin. Osittain edelläkävijyys on myös menetetty.

Siksi puolueessa on aloitettu työ tietoyhteiskuntaohjelman päivittämiseksi, tai oikeammin uusimiseksi kokonaan. Työ alkaa ensi tammikuussa ja tehdään vuoden 2010 aikana. Eduskuntavaaleihin 2011 mentäessä Vihreillä on siis uusi, uljas tietoyhteiskuntaohjelma. Hyvä niin.

Sen lisäksi puolueessa on käynnistynyt laaja ja aktiivinen tekijänoikeuspolitiikkaa käsittelevä keskustelu. Sen tuloksena Vihreiden puoluehallitus perusti viime lauantaina tekijänoikeustyöryhmän, joka niin ikään aloittaa työnsä ensi tammikuussa. Sen tehtävänä on valmistaa linjat, joista selviää, mitä mieltä Vihreät ovat tekijänoikeuskysymyksistä. Nythän konkreettisia linjoja ei ole, joten eri ihmisten yksittäiset mielipiteet on ollut turhankin helppo yleistää - virheellisesti - koko puolueen linjoiksi.

Olen tyytyväinen siitä, että tekijänoikeuspolitiikka ja tietoyhteiskuntapolitiikka eriytetään vihreissä kahteen eri työryhmään. Vaikka tekijänoikeuskysymykset ovat kiinteä osa tietoyhteiskuntapolitiikkaa, tekijänoikeuskysymykset ovat niin laajoja ja monipuolisia, ja niistä ollaan Vihreiden sisällä niin useaa eri mieltä, että on hyvä, että tekijänoikeuksia pohditaan omassa asiantuntijaporukassaan. Ratkaisu vapauttaa myös tietoyhteiskuntatyöryhmän pohtimaan muitakin kuin tekijänoikeuspoliittisia asioita - jos tekijänoikeudet olisi käsitelty tietoyhteiskuntaryhmässä, olisi ollut vaarana, että aiheen polttavuuden vuoksi muut teemat olisivat jääneet taka-alalle. Nyt tälle ei ole vaaraa.

Itse seuraan työni puolesta ensi tammikuusta alkaen läheltä niin vihreiden tietoyhteiskunta- kuin tekijänoikeuspoliittistakin työtä. Kuulen mielelläni nyt ja tulevaisuudessa kaikenlaisia ajatuksia siitä, miten vihreää tietoyhteiskuntaa ja tekijänoikeuspolitiikkaa voidaan rakentaa ja toteuttaa. Lupaan viedä ajatuksia, tulivatpa ne keneltä tahansa, eteenpäin ohjelmia valmisteleviin työryhmiin - sekä pyrkiä tuomaan prosesseihin avoimuutta.

Tagit: politiikka, tekijänoikeudet, tietoyhteiskunta, Vihreät

Aiempaan kirjoitukseeni aiheesta viitaten; tänään löysin iloisen uutisen Tietoviikosta:

Työmatkalaiset ovat pitkään haikailleet wlan-verkon perään kaukojunissa. Nettiin pääsee toki mokkulallakin, mutta nopeasti liikkuva juna edellyttää tiheää tukiaseman vaihtamista, mikä näkyy pätkivänä nettiyhteytenä. Lisäksi junan metallirunko estää tehokkaasti radioaaltojen etenemistä.

Pendolino-matkustajien osalta tähän on tulossa helpotusta, kun VR ottaa keväällä käyttöön matkustajille tarkoitetun wlan-verkon.

Mikä riemukas uutinen!

Tiesin, että langattomia yhteyksiä ollaan VR:llä kokeilemassa, mutta aikataulun nopeus yllätti täysin. Jo ensi keväänä? Kelpaa! Hyvällä onnella siis jo muutaman kuukauden kuluttua Pendolino-matkustajat saavat nauttia langattomista nettiyhteyksistä. Tuskin ilmaiseksi ja ongelmitta, mutta jollakin tavalla kuitenkin.

Ensi keväänä siis tulee hyvä syy harkita Pendolinolla matkustamista esimerkiksi Turun ja Helsingin välillä. Ensimmäinen laatuaan.

Tagit: junat, VR